Kuljetus Olli Lähde Oy – jätteiden kuljetusta, lumen aurausta ja vaihtolavavuokrausta Ikaalisten sekä Pirkanmaan alueella

Ota yhteyttä

Kuljetus Olli Lähde Oy on toiminut Suomen kuljetusalalla jo vuodesta 1974 lähtien. Meidät tunnettiin aiemmin nimellä Matti Lähde Oy, mutta olemme vuosien saatossa muuttuneet yrityksenä niin nimessä kuin henkilöstössäkin. Kuljetus Olli Lähde on kuljetusalan yritys Ikaalisissa, joka palvelee monimuotoisia kuljetustarpeita. Kuljetamme muun muassa maa-ainesta rakennustyömaille sekä koneita asiakkaan toivomaan kohteeseen. Myös jätteiden kuljetus kuuluu palveluvalikoimaamme. 


Olemme ehtineet toimia kuljetusalalla jo vuosikymmenien ajan keräten paljon kokemusta, ystäviä ja tyytyväisiä asiakkaita, jotka tuntevat meidät ja kuljetuspalveluidemme laadun erinomaisesti. Toimimme pääasiassa Ikaalisten ja Pirkanmaan alueella, mutta kuljetamme sopimuksen mukaan myös muualle päin Suomea. Yksikään lasti ei ole liian vaikea kuljetettavaksi. Me uskomme tähän periaatteeseen ja olemme palveluksessasi kaikissa kuljetuksissa. Tutustu palveluihimme, ja ota meihin yhteyttä!

Vankkaa osaamista

Kuljetus Olli Lähde on kaikkien Pirkanmaan yritysten ja asukkaiden apu kuljetuksissa. Palvelemme kuljetusalalla sekä yksityisasiakkaita että yrityksiä pienissä ja suurissa kuljetustarpeissa. Tarvitsitpa sitten kone- tai vaihtolavoja, saat niihin liittyvät palvelut meiltä asiantuntevissa käsissä. Sinun ei tarvitse siis huolehtia, kuinka käsitellä lastiasi, sillä me pidämme siitä huolen. Meillä on vuosien kokemus kuljetusalalta, ja hoidamme työmme vakaalla ammattitaidolla sekä sovituista aikatauluista kiinni pitäen!

Palveluistamme

Kuljetuspalvelumme ovat ehdottomasti alan huippuluokkaa, kiitos ammattikäyttöön tarkoitetun kaluston, pitkän kokemuksen ja asiansa osaavan henkilökuntamme. Käytössämme oleva konelava ja vaihtolavat sopivat lähes kaikkiin mahdollisiin kuljetustöihin yritysten ja yksityisten tarpeita varten. Kuljetuspalveluiden lisäksi teemme myös pienimuotoisia kaivuutöitä sopimuksen mukaan. Käytössämme on sekä auraus- että lastaustöitä varten traktori, jolla siirtyvät suuremmatkin lastit. Käytämme sitä muun muassa maa-ainesten lastauksessa, kun kuljetamme soraa, multaa tai sepeliä rakennustyömaille tai takapihoille. Lisäksi käytössämme on kuuden tonnin kaivinkone pieniä kaivuutöitä varten. Erikoisalaamme kuuluu myös jätteiden kuljetus. Vuokraamme ja tuomme tarvittavat vaihtolavat esimerkiksi rakennustyömaallesi ja tyhjennämme jätteet asianmukaisesti kaatopaikalle. Käytössämme olevilla laitteilla työt hoituvat monipuolisesti. Tutustu palveluihimme tarkemmin ohesta löytyvien linkkien kautta.

Konelavat Ikaalinen ja Pirkanmaa

Konelavakuljetus

Konelavallamme hoituvat raskaiden ja kevyiden ajoneuvojen sekä koneiden kuljetukset turvallisesti ja nopeasti. Tutustu konelavakuljetuksiimme.

Jätteiden kuljetus Ikaalinen ja Pirkanmaa

Jätteiden kuljetus

Raskaiden jätelavojen kuljetus kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi. Tulemme vuorkalavoinemme avuksesi esimerkiksi talkoisiin tai remonttikohteeseen. Tutustu tarkemmin jätekuljetuspalveluihimme.

Kaivojen tyhjennys Ikaalinen

Muut palvelut

Perinteisten kuljetustöiden lisäksi teemme myös aurausta ja kaivuutöitä sekä muita vastaavia hommia. Lue tarkemmin muista palveluistamme.

Kyllä kulkee!

Henkilöstömme koostuu kokeneista kuljetusalan ammattilaisista, jotka tuntevat kuljetusten haasteet ja konstit läpikotaisin. Hoidamme urakkamme aina vakaalla ammattitaidolla, vastuuntuntoisella otteella ja aikataulun mukaisesti. Jos et ole jo vakuuttunut palveluidemme tasosta ja luotettavuudesta, voit aina kysyä meiltä lisää henkilökohtaisesti. Ota yhteyttä ja tilaa meiltä kuljetusapua!

Tilaa kuljetusapua

Ota yhteyttä

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.